Biologinen ikä kertoo, oletko ikäistäsi nuorempi vai vanhempi

Olet varmaan usein kuullut usein ihmisten sanovan, että joku näyttää paljon ikäistään nuoremmalta (tai vanhemmalta). Tähän luonnollisesti vaikuttavat geneettiset ominaisuudet, mutta suuressa mittakaavassa myös elämäntavat kuten ravinto, alkoholinkäyttö, liikunta, unen määrä ja ympäristön vaikutus eli esim. ilman puhtaus, auringon valo ja altistuminen erilaisille kemikaaleille. Se, minkä ikäiseltä joku näyttää, ei kuitenkaan kerro kaikkea. Todellinen ikä, toisin sanoen biologinen ikä, onkin paljon moniulotteisempi kokonaisuus.

Mikä on biologinen ikä?

Kronologinen ikä on kaikkien tuntema ikäkäsite eli syntymäpäivien määrä syntymäsi jälkeen. Tähän et voi vaikuttaa ravinnolla tai elintavoilla. Biologinen ikä taas kertoo, minkä ikäisiä solusi ovat eli mikä on todellinen ikäsi. Biologisen iän on osoitettu ennustavan vahvasti tulevaisuuden terveydentilaa ja elinikää.

Miten biologinen ikä mitataan?

Biologisella ikätestillä analysoidaan epigeneettistä biologista ikää suhteessa kronologiseen ikään eli sitä, minkä ikäinen ihmisen keho on suhteessa perinteisellä tavalla laskettuun elinikään. Analyysissa tutkitaan, miten ja missä tietyt metyyliryhmät ovat modifioineet DNA:ta ja tuloksia verrataan sen jälkeen korrelaatiomalleihin yli 1000 epigeneettisessä markkerissa todellisen biologisen iän arvioimiseksi. Biologisen iän testaus mahdollistaa siis toiminnallisten markkereiden tarkastelun suurten epidemiologisten kliinisten tutkimusten biomarkkeridataan perustuen. Kyseessä ei ole kuitenkaan perimään liittyvä geenitesti, vaan metylaatioanalyysi, jolla biologista ikääsi mitataan DNA-Metylaatiokellon avulla. DNA metylaatiolla tarkoitetaan DNA:han kohdistuvaa reaktiota eli metyyliryhmien (-CH3) liittymistä tai substituutiota yhdisteeseen. Tämä prosessi säätelee geenien transkriptiota eli ilmentymää (onko geeni pois päältä, vai ei ). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ovatko terveyteesi vaikuttavat ns. ristitekijägeenit aktivoituneena vai ei. Analyysi tehdään laboratoriossa sylkinäytteestä, joka otetaan helposti kotiin toimitettavalla näytteenottovälineellä. Analyysissa tuodaan esiin biologiseen ikään negatiivisesti vaikuttavia riskitekijöitä sekä annetaan suosituksia, miten terveyttä tukevilla elämäntapamuutoksilla voi vaikuttaa biologiseen ikään. Esim. 7,5 vuoden nousu suhteessa kronologiseen ikään voi vähentää merkittävästi elinvuosia. Vastaavasti, 7,5 vuotta alhaisempi biologinen ikä suhteessa kronologiseen ikään voi antaa elinvuosia merkittävästi lisää.

Miten biologiseen ikään voi vaikuttaa?

Silloin kun kehosi ikääntyy nopeammin kuin ”kalenteri-ikäsi”, puhutaan biologisen iän kiihtymisestä. Nopeampi tai sanotaanko varhentunut ikääntyminen on yksi merkittävin riskitekijä elintapasairauksien taustalla. Kuten mainittiin alussa, biologinen ikä antaa hyviä viitteitä tulevaisuuden terveydentilastasi ja elinikäodotteesta. Mutta mikä parasta, geenien ilmentymään ja sen myötä biologiseen ikääsi voit kuitenkin vaikuttaa elintavoilla eli tekemällä muutoksia, jotka tukevat terveydentilaasi. Biologisen iän mittaus kannattaa, sillä sen on osoitettu ennustavan hyvin terveydentilan ylläpitoa ja eliniän pituutta (Lu Horvath 2018). Biologisen ikäsi selvittäminen ja seuranta voi auttaa sinua näkemään muutokset ajan myötä ja ymmärtämään, miten ruokavaliolla, elämäntapojen muutoksilla ja ikääntymistä hidastavilla hoidoilla on vaikutusta ikääntymisvauhtiisi. Elämäntapamuutoksissa on hyvä käyttää apuna koulutettuja terveysalan ammattilaisia, joiden avulla voit parantaa elämänlaatuasi, terveydentilaasi ja sen myötä myös biologista ikääsi. Ja biologinen ikä kannattaa mitata seurantamielessä sopivin väliajoin, jotta näet, miten elämäntapamuutokset vaikuttavat tuloksiin.

Nordic Genex Oy tarjoaa nyt biologista ikää mittaavaa BioAge-testiä, joka pureutuu nimenomaan yllä oleviin seikkoihin. Koulutamme myös jatkuvasti NextGen Health Academyn kautta terveysalan ammattilaisia, jotka voivat auttaa sinua suunnittelemaan elämäntapoja, joilla voit saada itsellesi lisää terveitä elinvuosia. Lue lisää testistä tästä!

Katso geeneihin ja pitkäikäisyyteen liittyvä YouTube-videomme tästä! Saat lisätietoa biologisesta ikääntymisestä ja sen hidastamisesta.

Team Nordic Genex